maanantai 9. elokuuta 2010

Se tärkein?

Eli sormus. Jotkut ovat sitä mieltä että tämä on tärkein ulkoinen osa häitä. Pukuahan pidetään vain kerran ja muistot haalistuvat mutta sormusta olisi tarkoitus pitää kädessä joka päivä joten sen on parempi miellyttää.

(Kerrottakoon että morsian ei pidä kihlasormustaan saunassa eikä silloin kun urheilee. Sulhanenkin välillä "unohtaa" omansa kotiin koska se hikoiluttaa ja hiertää)

Joten kamalan pakkomielteisesti ei morsian aio vihkisormukseenkaan suhtautua. Totta että sen on parempi miellyttää silmää mutta käytännöllisyys menee kyllä tässä edelle. Morsian on nimittäin kova neulomaan ja huitomaan. Kauhukuvissa kovin korkealle istutettu iso kivi sotkeentuisi lankoihin tai morsian löisi kätensä sormus edellä seinään kiivetessään maassa X näkötorniin kapeita ja kierteisiä portaita. Vaikka sulhanen olikin sitä mieltä että kiven pitäisi olla iso jotta sillä voisi hätätilanteessa leikata ikkunan auki.

Mutta tämä ei tarkoita ettei vaatimuksia olisi ollenkaan.

Materiaali valkokultaa niin kuin kihlasormuskin.
Muoto koska kihlasormus on puolipyöreä, ei vihkisormuskaan voi olla muodoltaan kovin moderni. Morsian pitää myös symmetriasta joten sormus ei saa olla muodoltaan "toispuoleinen".
Kivet ehdottomasti timantteja, enemmän kuin yksi, ei liian kaukana toisistaan.
Ainutlaatuisuus morsianta ei voisi vähempää kiinnostaa käveleekö joku kadulla vastaan samanlainen sormus sormessa. Kunhan nyt ei menisi vihille samaan aikaan, samana päivänä ja samassa paikassa saman sormuksen kanssa.

Yllättävää kyllä, nämä vaatimukset mahdollistavat melko halvan ja helposti saatavan sormuksen. Kultajousesta:

8 kommenttia:

  1. Onpas kauniita sormuksia! Itsekin olen miettinyt, etten halua mitään showstopper-sormusta, mieluummin yksinkertaisen kauniin. Enkä myöskään ymmärrä sitä hinnalla vouhotusta. Mitä väliä paljonko sormus on maksanut? Kunhan se on sen oman rakkaan antama ja kestää ajan saatossa elämää :)

    VastaaPoista
  2. Ja edellistä jatkaakseni, halvallakin saa oikeasti tosi kauniita sormuksia! Olen myös sitä mieltä, ettei sormukseen kannata upottaa tuhansia euroja, koska se on kuitenkin käyttötavaraa! Sormus, johon itse lopulta päädyin oli halvempi kuin johon alunperin ihastuin ja kaiken lisäksi valitsemani oli harvinaisempi kuin ihastukseni eli nämä kaksi ominaisuutta saattaa saada myös samaan pakettiin!!:)

    VastaaPoista
  3. Ihania sormuksia! Varsinkin oikeanpuoleinen miellyttää omaa silmääni :)

    VastaaPoista
  4. Mua taas miellyttää enemmän vasemman puoleinen. Tykkään vähän pyöreämmistä muodoista. Ja eri mieltä olen timanteista. Minä kun en niitä erota zirkonioista, niin miksi maksaa niistä huimia summia? Omassa sormuksessa on kaksi sydämen muotoon hiottua ametistia. Taatusti sormuksen halvin osa. Loppu kun on valkokultaa. Ja paljon.

    VastaaPoista
  5. Vasemman puoleinen on se minunkin lemppari (ja halvempi noista). Kiven kohdalla tarkoitin lähinnä sitä että haluan niistä värittömiä niin kuin timantit enkä esim. vaaleansinisiä tai -punaisia. Eli ei siis ametisteja, rubiineita, sinisafiireja eikä muitakaan. Timanttia ja zirkonia en minäkään erota toisistaan. :D

    VastaaPoista
  6. Mä olen antanut miehelle listan spekseistä jotka sormuksen (ja muiden korujen) tulee täyttää. Se voi kuulostaa niuholta, mutta itsepähän kysyi ;)

    Tykkään kummastakin kuvan sormuksesta, vaikka ne eivät olekaan ihan ominta tyyliäni.

    VastaaPoista
  7. Mulla on vasemman puoleinen sormus pikkurilli-sormuksena (mieheltä seurustelun vuosipäivälahjaksi saatu) ja sen huonoja puolia ovat mm. kapeus, eli sisään ei saa kaiverrettua melkein mitään... Tottakai nimettömässä sormus olisi isompi kuin pikkurillissä, mutta sisään mahtuu KORKEINTAAN nimikirjaimet tai päivämäärä? Omaan sormukseeni ei yksinkertaisesti mahtunut MITÄÄN.
    Toinen huono puoli on kivien terävyys... En edes tajunnut asiaa aiemmin, mutta esimerkiksi saippualla käsiä pestessä sormus välillä pyörii sormessani ja "raapii" vieressä olevaa nimetöntä. Ei ne kivet niin teräviä ole, että mihinkään vaatteeseen tms kiinni jäisivät, mutta raapimis-efektiä ne onnistuvat kyllä aiheuttamaan.

    Kauniita sormuksia kyllä kieltämättä! Terävyyden yms tuntee vasta sormusta kokeiltaessa, eli ei auta kuin liikkeisiin pyörimään :)

    VastaaPoista
  8. Luin tähän asti blogiasi ja tuntuu, että kaikki mikä liittyy häihinne, takkuaa ja vastustaa. Ei voi pitää semmosia häitä, sormuksia, sulhaselle kaikki on niin vaikeaa...jne. Miksi menette naimisiin? Ihan oikeasti? Missä on se rakkaus ja sulhasen vastaantuleminen sinulle tärkeissä asioissa?

    VastaaPoista